Missä olet, Kitezhin kaupunki?
Aallot peittivät jälkesi.
Lokit piirtävät siivillään
ilmaan ihmeitä merkkejään.
Näetkö, Kitezhin kaupunki?
Tähtiä pudottaa avaruus:
kadonneen tilalle syttyy uus –
pyörii maailman kehä.
Taivas lainehtii pohjaton,
kantaa tähdet ja auringon.
Hukkuuko taivaskin? Eihän!
Löydänkö Kitezhin kaupungin?
Suruisin mielin mietin...
Kun väsyneet silmäni kiinni saan
oitis järvestä Svetlojar
pyhä Kitezhin suojatar
nostaa rukoillen käsiään.
Vedestä kupolit nousenevat,
hedelmätarhasi ylenevät
kaikkine lintuineen latvoissa.
Kitezhin kaupunki näkymätön,
oletko totta vai olematon,
untuvapilvenä taivaassa?
Päivät tuhkaksi muuttuvat –
kokkosi korkeat savuavat
turhia aatteita polttaen.
Päättyy mielten kankeus,
koittaa valheista vapaus
ja aika riemun ikuisen.
Sirppi silmäänsä siristää.
Aalto venettä tuudittaa.
Hiljenee päivän kaiku.
Levoton lintu kirkaisi –
hetkeksi rauhan halkaisi
ja uneen uudestaan vaipui.
