Venäläisiltä hautausmailta
pikitiet vievät tilaa,
autot kiitävät juristen ohi
järkähtämättöminä.
On ahdasta kapeilla poluilla,
hautakivet jo nojaavat toisiinsa.
Rikotut aitaukset
ja kallistuneet ristit
kaipaavat hiljaisuutta.
En minäkään äitini haudalla
kuule sydämen itkua
vain kylmää metallin kolinaa.
Jumala muistaa vainajat
kunnes omaiset käyvät haudoillaan
ja puhuvat sydämen syvyyksistä
hautausmaan hiljaisuudessa.
Vaiti, kirottu tie!
Anna minun taas aistia,
kuunnella
tahtien putoavan
kuin omenat pehmeään ruohoon...
