Jaoimme yhteisen leivän ja kohtalon,
maksoimme armolla ystävyytemme,
ei ole haihtunut suru loputon,
vereen ja kyyneliin miksi tyydymme?
Voisimme aloittaa kaiken alusta,
piirtää elämankartalle uusia rajoja.
On helppoa kieltäytyä haluista
ja muistoista. Helposti vanha hajoaa.
Eilen sielu lauloi surun laulua,
rakkaus talutti meitä kädestä,
tänään taivaaseen nousee mustaa savua –
ihminen ei opi mitään hädästä.
Perinnön jaossa kodit palavat,
sillat ja tiet häipyvät olemasta.
Lapsemme raunioille palaavat
ja lakkaavat Jumalaan uskomasta.
Surkeat teot ja kalliit laskut
jätämme lapsille maksettaviksi.
Varjelkoon Jumala nämä lapset
ja surunsa jakakoon puoliksi!
