Kun aamuinen sumu sulattaa
kaupungin ääriviivoja,
näen unessa äitiä nuorta
ja koen hurmaavaa iloa.
Olen unessa äidin turvassa,
vasta herännyt maailmaan.
Olen alkuelämän usvassa,
sen läpi valmiina kahlaamaan.
On maailma täynnä valoa,
planeettamme hymyilee takaisin.
Sen vaaleansinistä palloa
minä pienin käsin halaisin.
Aika kuluu ja tunteet jäätyvät,
päivän paletti haalistuu.
Vähät iloni selin kääntyvät,
jä äitini vanhentuu.
Sydämeni kuin liekki lepattaa,
äiti ilmestyy uneeni.
Tuohus surua tiputtaa,
minä kaipaan äitiä niin...
Kylmä neula rintaani parsii,
rauhaa rukoilen emolleni.
Ikonista Jeesus-lapsi
katsoo suoraan silmiini.
Otan askeleet ensimmäiset,
hellä äiti on tukenain.
Hänen sanansa rohkaisevaiset
soivat edelleen korvissain.
Mitä huomispäivä tuo?
Usvan peitossa tuleva...
Minä kävelen äitini luo.
Odottaako hän minua?
