Olhavanjoelta Irtyšille,
rannoilta rannoille yksinäisille
vapaana maallisen elämän kahleista,
kaukana kylmistä metsistä karheista,
lumisten pilvien harmaassa parvessa
sielu leijaili taivaankaaressa.
Kristallitähdeltä vapisevalta
hiljaisen taivaankupolin alta
valkoisen eksyneen enkelin lailla
sielu palasi ystävää vailla.
Päivien jonossa lähestyn päätyä,
laivojen valot joella jäätyvät.
