Pakkasen ote on yhä kireä,
talvi suojaa reviiriään.
Ylhäällä säihkyy taivaan sineä,
koivikko kirkastuu ympärillä.
Helmikuu herkkää sydäntä kouraisee,
puhaltaa jäistä henkeään
huurteiseen ikkunaan, poskia puraisee
ja narisee raskailla kengillään.
Kupolin kruunu on höyhenen keveä.
talvi ei anna valtaansa,
mutta kohta jo räystäiden musiikki leviää
helmikuun kuulaassa ilmassa.
Herännyt joki jo kovemmin lorisee,
kylmässä kristallivuoteessaan.
Kultainen säde kulkijan sokaisee
ja julistaa metsälle: kevät saa!
